Yhteistoiminta

Yhteistoimintaa yrityksissä säätelevän lain tarkoituksena on edistää työnantajan ja henkilöstön keskinäisiä suhteita sekä henkilöstön mahdollisuuksia vaikuttaa työhönsä ja työpaikkansa asioihin.

Yt-laki koskee yrityksiä, joissa työskentelee vähintään 20 työntekijää. Tätä pienemmissäkin yrityksissä voidaan harjoittaa yhteistoimintaa joko työehtosopimuksen ohjein tai työpaikalla sovittavin menetelmin. Yhteistoiminnan osapuolet ovat työnantaja ja työntekijöitä edustava luottamusmies, yhdysmies, muu yhteyshenkilö, luottamusvaltuutettu tai yksittäinen työntekijä.

Yhteistoimintamenettelyn piiriin kuuluu työpaikan tärkeitä asioita. Sellaisia ovat muun muassa

  • henkilöstön asemaan vaikuttavat olennaiset muutokset työtehtävissä ja työmenetelmissä
  • siirrot tehtävästä toiseen
  • olennaiset laitehankinnat
  • yrityksen tai sen osan lopettaminen
  • ulkopuolisen työvoiman käyttöä koskevat periaatteet
  • henkilöstösuunnitelma
  • henkilöstön koulutustavoitteet

Henkilöstösuunnitelma ja koulutustavoitteet laadittava vuosittain

Henkilöstösuunnitelmasta on käytävä ilmi henkilöstön määrän ja rakenteen kehittyminen sekä erilaisten työsuhdemuotojen kuten esimerkiksi määräaikaisten käytön periaatteet. Suunnitelmissa on oltava arvio työntekijöiden ammatillisen osaamisen vaatimuksissa tapahtuvista muutoksista ja tähän arvioon perustuvat koulutustavoitteet.

Työnantaja ja työntekijöiden edustaja seuraavat suunnitelmien ja tavoitteiden toteutumista yhteistoiminnassa. Työnantajan on mm annettava henkilöstöryhmien edustajille neljännesvuosittain tiedot ulkopuolisen työvoiman käytöstä, jos alihankintaa tehdään yrityksen työtiloissa tai työnantajan kohteessa. Jos ulkopuolisen työvoiman käytöstä aiheutuu henkilöstövaikutuksia, asia on käsiteltävä yhteistoimintamenettelyssä.

Jos työnantaja ei anna tiedottamisvelvollisuutensa piiriin kuuluvia tietoja, kuten tilinpäätöstä, selvitytä yrityksen taloudellisesta tilasta tai määrä-aikaisista ja osa-aikaisista työntekijöistä tai palkkatietoja, henkilöstön edustajat voivat vaatia tuomioistuimelta päätöstä, jossa työnantajaa vaaditaan antamaan tiedot sakon uhalla.

Neuvotteluajat

  • työnantajan on annettava ilmoitus yt-neuvotteluista viisi päivää ennen neuvottelujen aloittamista, jos kyse on työntekijän irtisanomisesta, lomauttamisesta tai osa-aikaistamisesta
  • yt-neuvotteluja käydään vähintään 14 päivää, jos kyse on alle kymmenen työntekijän irtisanomisesta, lomauttamisesta tai osa-aikaistamisesta tai alle 90 päivää kestävästä lomautuksesta, jos muuta ei ole sovittu
  • yt-neuvotteluja käydään vähintään kuusi viikkoa, jos toimenpiteet koskevat vähintään kymmentä työntekijää eikä muuta ole sovittu
  • 20–29 henkilöä työllistävissä yrityksissä neuvotteluaika on 14 päivää

Kunnat ja valtio

Kunnissa sekä valtion virastoissa ja laitoksissa noudatetaan yhteistoiminnassa samoja periaatteita kuin yrityksissä. Valtiolla ja kunnilla on yhteistoiminnasta omat lakinsa.

Lisätietoa

Yhteistoimintalaista löytyy runsaasti tietoa SAK:n ja Toimihenkilöunionin yhteisestä yhteistoimintaoppaasta
Tilastoja yt-neuvotteluista
Työ- ja elinkeinotoimistojen yhteistoimintamenettelyjen sivusto
Laki yhteistoiminnasta yrityksissä (Finlex)
Laki yhteistoiminnasta suomalaisissa yhteisönlaajuisissa yrityksissä (Finlex)
Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa (Finlex)
Laki yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa (Finlex)