Rakenteellisen työttömyyden viisi ongelmaa

TALOUS
Blogi: Jakovara | Kirjoittaja: Patrizio Lainá | 01.12.2017 13:06

Rakenteellinen työttömyys kuvastaa sitä työttömyyden tasoa, jonka alla palkkavaateet nousevat kestämättömiksi ja inflaatio ajautuu räjähtävälle uralle. Taloustieteen slangissa rakenteellista työttömyyttä kutsutaan NAIRUksi (non-accelerating inflation rate of unemployment).

Rakenteellinen työttömyys nousi julkiseen keskusteluun kokoomuksen kansanedustajan Juhana Vartiaisen haastattelun jälkeen. Haastattelussa hän esitti, että ainoastaan 40 000 ihmistä pystyy työllistymään vaikka työttömiä työnhakijoita on 270 000. Helsingin Sanomien pääkirjoitus tuki vahvasti Vartiaista ja vetosi OECD:n arvioon, että Suomen rakenteellinen työttömyysaste on 7,4 prosenttia, kun taas kausitasoitettu työttömyysaste on 8,7 prosenttia. Erotus on 1,3 prosenttiyksikköä, mikä tarkoittaa noin 40 000 henkilöä. Korkealla rakenteellisella työttömyydellä perustellaan sosiaaliturvan leikkausten ja työmarkkinoiden ”joustavoittamisen” tarvetta, jotta useampi ihminen voisi työllistyä.


Vartiaisen esittämästä luvusta syntyi se ikävä väärinkäsitys, että loput 230 000 ihmistä olisivat tuomittuja pysyvästi työttömiksi. Näin ei tietenkään ole vaan työttömiä työllistyisi edelleen, mutta työllisiä siirtyisi myös työttömiksi. Kyseessä on siis työttömien kokonaismäärä, ei nimetyt työttömät.

Rakenteellisen työttömyyden käsite on kuitenkin ongelmallinen ainakin viidestä muusta syystä:

  1. Konvergoitumista ei tapahdu
  2. Estimointi haasteellista
  3. Hystereesi vaikuttaa
  4. Dynamiikka kyseenalainen
  5. Taustatekijät moninaisia

1) Konvergoitumista ei tapahdu

Ensinnäkin NAIRU-teoria olettaa, että todellinen työttömyysaste konvergoituu rakenteelliseen työttömyysasteeseen pitkällä aikavälillä. Toisin sanoen pelkillä tarjontapuolen reformeilla saavutettaisiin automaattisesti alhaisempi työttömyysaste, kun vain maltetaan odottaa. Todellisuudessa ei kuitenkaan vallitse mitään mekanismeja, jotka ohjaisivat työttömyyden rakenteelliselle tasolle. Sen sijaan, tarvitaan aktiivista työllisyyspolitiikkaa ja kokonaiskysynnän säätelyä, jotta työttömyys saadaan tavoitellulle tasolle.

2) Estimointi haasteellista

Käytännössä arviot rakenteellisesta työttömyysasteesta seuraavat toteutunutta työttömyysastetta. Työttömyys ei konvergoidukaan rakenteelliselle tasolle vaan pikemminkin rakenteellinen taso konvergoituu toteutuneeseen työttömyysasteeseen. Tätä havainnollistaa kuvio alla.

Suomen rakenteellinen ja toteutunut työttömyysaste

Suomen rakenteeellinen ja toteutunut työllisyysaste

Lähde: OECD

Suomen rakenteellinen työttömyysaste nousi 90-luvun laman aikana. Laman taustalla oli kotikutoinen pankkikriisi, Neuvostoliiton hajoaminen ja kansainvälisen kysynnän lasku, joista mikään ei liity työmarkkinoiden toimintaan. Samaan aikaan sosiaaliturvaa leikattiin ja työn vastaanottamisen taloudellisia kannustimia kehitettiin kovalla kädellä. Tällöin rakenteellisen työttömyysasteen olisi pitänyt laskea, ei nousta. Rakenteellinen työttömyysaste kuitenkin nousi toteutuneen työttömyysasteen perässä. Sittemmin vastaavasti rakenteellinen työttömyys on laskenut toteutuneen työttömyyden perässä.

Pertti Honkanen osoitti blogissaan rakennetyöttömyyden arvioinnin mielivaltaisuuden. OECD:n arvion mukaan rakennetyöttömyys olisi Kreikassa 17 prosenttia ja Espanjassa 15 prosenttia. Täytyy olla aika irrallaan todellisuudesta, jos uskoo työttömyyden painamisen alle tämän tason kysyntävetoisella talouspolitiikalla johtavan ”ylisuuriin” palkkavaateisiin ja sitä kautta kiihtyvään inflaatioon näissä maissa.

3) Hystereesi vaikuttaa

Rakenteellinen työttömyys ei lopulta ole kovin rakenteellista vaan se riippuu aiemmasta työttömyyskehityksestä. Hystereesi tarkoittaa, että kerran noustuaan työttömyys ei enää helposti palaa ennalleen. Esimerkiksi Suomessa työttömyysaste jumittui hyvin korkealle tasolle 90-luvun laman jälkeen, vaikka talous kukoisti. Syynä tähän on, että työttömyyden pitkittyessä ihmisen työkyky usein rapautuu. Tiedot ja taidot eivät välttämättä pysy työelämän vaatimusten perässä. Myös sosiaaliset toimintaedellytykset voivat ratkaisevasti heiketä esimerkiksi ihmisen syrjäytyessä. Suhdannetyöttömyydestä tulee näin helposti rakennetyöttömyyttä. Niinpä aktiivinen finanssipolitiikka on olennaista työttömyyden vähentämiseksi myös pitkällä aikavälillä.

4) Dynamiikka kyseenalainen

Rakenteelliseen työttömyyteen nojaava talousteoria ei huomio palkansaajien tavoitteenasettelua kovin monipuolisesti. Teorian mukaan työntekijöiden nähdään tavoittelevan ainoastaan mahdollisimman suuria palkankorotuksia. Lisäksi työntekijöiden neuvotteluvoima redusoidaan työttömyysasteeksi. Todellisuudessa moni muu asia voi olla merkittävämpi niin tavoitteiden kuin neuvotteluvoimankin kannalta.

Ei ole kovin realistista olettaa, että työntekijät vaatisivat ja saisivat ”ylisuuria” palkankorotuksia työttömyyden ollessa alhainen. Esimerkiksi Britanniassa työttömyys on alhaisimmalla tasolla 42 vuoteen (4,3 %), mutta palkkojen nousu on itse asiassa hidastunut edellisistä vuosista kahden prosentin tuntumaan. Samankaltaisia havaintoja voidaan tehdä Yhdysvalloista.

5) Taustatekijät moninaisia

Rakenteellista työttömyyttä selitetään pääasiassa työnteon taloudellisilla kannustimilla ja työmarkkinoiden ”joustavuudella”. Näin ollen varteenotettavina ratkaisuina nähdään esimerkiksi sosiaaliturvan leikkaaminen, sen ehtojen kiristäminen ja työehtojen polkeminen.

Rakenteellisen työttömyyden taustalla voi kuitenkin hyvin olla muita tekijöitä. Suomessa esimerkiksi työntekijän osaaminen ei välttämättä vastaa yritysten tarpeita ja henkilön kotipaikka saattaa sijaita kaukana siitä, missä työtä olisi tarjolla. Tällaisia kohtaanto-ongelmia ei ratkaistakaan työmarkkinoiden ”joustavoittamisella” vaan panostamalla koulutukseen ja tukemalla liikkuvuutta.

Johtopäätökset

Suomalaista työllisyyspolitiikkaa ei kannata perustaa rakenteelliseen työttömyyteen nojaavan talousteorian varaan, koska siihen liittyy useita vakavia ongelmia. Havaittu työttömyys ei välttämättä konvergoidu rakenteellisen työttömyyden tasolle vaan pikemminkin asia on päinvastoin. Rakenteellisen työttömyysasteen arviointi on hankalaa, ellei jopa mahdotonta. Työttömyyden pitkittyessä ihmisen työkyky voi rapautua, jolloin suhdannetyöttömyydestä tuleekin rakennetyöttömyyttä. Palkansaajien tavoitteenasettelu ja neuvotteluvoima eivät redusoidu palkankorotuksiin ja työttömyysasteeseen. Lisäksi rakenteellisen työttömyyden taustatekijät ovat moninaisia, eikä sosiaaliturvan leikkaukset ja työehtojen polkeminen korjaa ongelmia, jotka liittyvät esimerkiksi osaamiseen ja maantieteelliseen sijaintiin.

Osa poliittisista toimijoista oikeuttaa mielipiteitään tieteellisillä teorioilla. Etenkin rakenteellisen työttömyyden alentaminen työmarkkinoita ”joustavoittamalla” on noussut esiin julkisessa keskustelussa. Tämä ei ole ongelmatonta, koska rakenteellisen työttömyyteen nojaava talousteoria perustuu lähinnä uskoon. Siksi erilaisia näkemyksiä ei pitäisi leimata typeriksi tai epätieteellisiksi.

Työttömyyden alentamista inhimillisillä keinoilla voidaan perustella toisilla tieteellisillä teorioilla. Niiden näkökulmasta aktiivinen finanssipolitiikka ja panostaminen työntekijöiden osaamiseen ja liikkuvuuteen voivat olla juuri oikeita keinoja työttömyyden alentamiseksi.

Patrizio Lainà
Kirjoitaja työskentelee SAK:ssa ekonomistina

Twitter @PatrizioLaina

KOMMENTOI JA KESKUSTELE AIHEESTA

0 kommenttia