Palkkapolitiikkaa reaaliajassa vai jälkiviisaudella?

SOPIMINEN
TALOUS
PALKKANEUVOTTELUT
Blog: Jakovara | Author: Ilkka Kaukoranta | 23.05.2017 16:50
13

Kilpailukykyongelmat ja pitkittynyt työttömyys ovat herättäneet arvostelua Suomen työmarkkinamallista. Useat tahot ovat syyttäneet keskitettyjä sopimuksia tai yleissitovuutta työmarkkinoiden ongelmista. Paikallista sopimista on tarjottu ratkaisuna ongelmien ehkäisyyn.

Alkuvuodesta Vesa Vihriälä pohti Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan kolumnissa, olisiko palkanmuodostuksen toisenlainen reaktio voinut lievittää 2008 alkaneen kriisin vaikutuksia. Laskelmien tulos on, että olisi. Palkkojen jäädytys vuoden 2010 tasolle olisi Etlan laskelman mukaan johtanut siihen, että viime vuonna bruttokansantuote olisi ollut 2–2,5 prosenttia korkeampi ja työllisiä olisi ollut 40 000 enemmän.

Jälkiviisaana voikin argumentoida 2010-luvun palkkapolitiikan epäonnistuneen, mutta jälkiviisaus onkin paljon helpompaa kuin reaaliaikainen päätöksenteko. Palkanmuodostuksen epäonnistumisen syy ei nähdäkseni ollut palkanmuodostuksen instituutioissa tai päätöksentekijöissä, vaan päättäjien käytössä olevassa informaatiossa. 2010-luvun huono talouskehitys tuli yllätyksenä kaikille päättäjille.

Raamisopimuksen (2011) taustalla olleet ennusteet pettivät

Vuoden 2011 syksyllä solmittiin työmarkkinoiden raamisopimus. Sopimuksen tavoite oli turvata Suomen kilpailukyky, työllisyys ja ostovoima vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Vähän reilun kahden vuoden sopimuksessa oli sopimuskorotuksia yhteensä 4,3 prosenttia ja lisäksi 150 euron kertaerä.

Raamisopimuksen korotukset ovat kovin korkeita tämän päivän silmin, mutta palkoista joudutaan sopimaan reaaliajassa ilman jälkiviisauden tuomaa varmuutta. Raamisopimusta sopiessa valtiovarainministeriö ennusti (pdf) vuosien 2012–2015 talouskasvuksi 1,9 prosenttia vuodessa. Työn tuottavuuden kasvuksi ministeriö ennusti vajaat kaksi prosenttia vuodessa. Sovitut palkankorotukset olivat maltillisia suhteessa näiden ennusteiden valossa.

Toki sopimuksia tehdessä on aina jonkin verran erimielisyyttä sisällöstä, mutta yleisellä tasolla raamisopimuksen järkevyydestä vallitsi syksyllä 2011 laaja konsensus. Ilman työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen yhteisymmärrystä sopimus ei olisi voinut syntyä ja astua voimaan.

Raamisopimus oli toki keskusjärjestöjen solmima sopimus, mutta varsinaiset työehtojen muutokset sovitaan aina työntekijä- ja työnantajaliittojen toimesta. Raamisopimuksen mukainen ratkaisu solmittiin sopimusaloilla, jotka kattavat 94 prosenttia palkansaajista. Keskusjärjestöjen lisäksi siis valtaosa työntekijä- ja työnantajaliitoista piti raamisopimusta toteuttamisen arvoisena.

Myös yritystasolla sovittuja palkankorotuksia pidettiin perusteltuina. Esimerkiksi teknologiateollisuuden työehtosopimuksessa mahdollistettiin paikallinen sopiminen palkankorotusten suuruudesta, mutta Metalliliiton selvityksen perusteella palkankorotuksista ei juurikaan paikallisesti poikettu alaspäin. Yritystasollakin pidettiin siis palkankorotusten tasoa perusteltuna.

Myös maan kokoomusjohtoinen hallitus kiitteli ratkaisua sanoin ja teoin. Kannanotossaan hallitus ilmoitti olevansa valmis tukemaan ratkaisua noin 400 miljoonan euron toimenpiteillä.

Toteutunut talouskehitys oli sitten jotain aivan muuta kuin mitä etukäteen ennakoitiin. Reippaan kasvun sijasta tuottavuus heikkeni. Kun palkoista sovittiin seuraavan kerran vuoden 2013 syksyllä, valtiovarainministeriö kertoi (pdf) työn tuottavuuden supistuneen 2011–2013 yhteensä 0,6 prosentilla. Tuottavuuden kehitys oli jäämässä yli viisi prosenttia heikommaksi kuin kaksi vuotta aiemmin ennakoitiin.

Raamisopimuksen palkankorotukset olivat siis ylimitoitetut suhteessa toteutuneeseen tuottavuuskehitykseen, mutta sitä ei tiedetty silloin kun sopimusta tehtiin.

Raamisopimusta edeltävät ennusteet työn tuottavuuden kehityksestä pettivät

Raamisopimusta edeltävät ennusteet työn tuottavuuden kehityksestä pettivät

Vuoden 2013 palkkaratkaisussa sama toistui

Syksyn 2013 työllisyys- ja kasvusopimuksen kohdalla sama kuvio toistui pienemmässä mittakaavassa. Tarkoitus oli taas tehdä maltillinen sopimus joka tukisi työllisyyttä ja kasvua. Tavoite oli kääntää talous kestävälle kasvu-uralle.

Työllisyys- ja kasvusopimuksessa sovittiin kahden vuoden sopimuskaudelle yhteensä noin 1 prosentin palkankorotukset (20 €/kk + 0,4 %). Samaan aikaan valtiovarainministeriö ennusti (pdf) tuottavuuden kasvavan yhteensä 1,6 prosenttia vuosina 2014–2015. Sovitut palkankorotukset olivat siis selvästi alle ennustetun tuottavuuden kasvun.

Taas maan hallitus kiitteli ratkaisua ja uskoi sillä olevan "huomattava työllisyyttä, kilpailukykyä ja talouden kasvua tukeva vaikutus".

Nyt jälkiviisaudella voidaan todeta, että sopimus ei kääntänyt taloutta kestävälle kasvu-uralle. Työttömyyskin on nyt korkeampi kuin työllisyys- ja kasvusopimusta tehdessä. Mukavan kasvun sijasta valtiovarainministeriö nyt kertoo työn tuottavuuden junnanneen paikallaan. Työn tuottavuus kehittyi työllisyys- ja kasvusopimuksen aikana 1,5 prosenttia ennakoitua huonommin.

Jos työllisyys- ja kasvusopimusta tehdessä olisi tiedetty mitä tiedetään nyt, niin uskoisin että palkkaratkaisukin olisi ollut erilainen.

Työllisyys- ja kasvusopimusta edeltävät ennusteet työn tuottavuuden kehityksestä pettivät

Työllisyys- ja kasvusopimusta edeltävät ennusteet työn tuottavuuden kehityksestä pettivät

Kilpailukykysopimuksella korjausliike

Kun nyt katsoo kuusi vuotta taaksepäin, on helppo ihmetellä, miksi palkkoja on jatkuvasti korotettu samalla kun talous supistuu tai junnaa paikallaan. Palkoista sovitaan kuitenkin aina katsoen eteenpäin. Kuten todettu, sopimuksia tehdessä edessä on aina ollut näkymä valoisasta tulevaisuudesta.

Perustellessani kilpailukykysopimusta olen näyttänyt jäsentilaisuuksissa tällaista kuviota:

Tuotannon suhdannekuvaaja 1996–2015

Kuviossa on tuotannon suhdannekuvaaja sellaisena kun se oli kilpailukykysopimusta tehdessä. Tilastossa näkyy tasaisen surkea talouskehitys melkein koko 2010-luvun ajan. Tilaston päälle hahmottelin valtiovarainministeriön ennusteurat aiempia palkkaratkaisuja tehdessä.

Kuvion viesti on, että talouskehitys on jatkuvasti yllättänyt huonoudellaan. Jos sopimuksia tehdessä olisi tiedetty mitä tiedetään nyt, niin aiemmat palkkaratkaisut olisivat varmasti olleet erilaisia. Ja jos aiemmat palkkaratkaisut olisivat olleet erilaisia, niin nykyisiä kilpailukykyongelmia ei olisi syntynyt eikä kilpailukykysopimukselle olisi ollut tarvetta.

Kilpailukykysopimuksen kaltainen korjausliike tuli kuitenkin välttämättömäksi, koska aiemmat palkkaratkaisut olivat toistuvasti perustuneet liian optimistiseen käsitykseen talouskehityksestä.

Syyllisiä on turha etsiä

Toteutetulla palkkapolitiikalla on kuitenkin koko 2010-luvun ollut vankka kannatus silloin, kun päätöksiä on pitänyt tehdä. Sen takia minun on vaikea uskoa, että erilainen neuvottelujärjestys olisi tuottanut olennaisesti erilaisen lopputuleman.

Hyviä syyllisiä väärin mitoitettuun palkkapolitiikkaan ei oikein löydy. Palkansaajien syyttäminen ei osu maaliin, koska jokainen palkkaratkaisu on sovittu työnantajien kanssa. Keskusjärjestöjen syyttäminen ei ole perusteltua, koska keskusjärjestöjen sopimukset ovat aina vaatineet ja saaneet myös liittojen hyväksynnän. Työmarkkinajärjestöjenkään syyttäminen ei tunnu kohtuulliselta, koska myös maan hallitus on aina kiitellyt tehtyjä ratkaisuja.

Paikallista sopimista haikailevien on hyvä muistaa, että yritystasolla palkkaratkaisuista ei ole poikettu, vaikka se olisi ollut mahdollista. Kaikki osapuolet ovat uskoneet sovittujen palkankorotusten olleen tilanteeseen nähden maltillisia ja taloutta vahvistavia.

Jälkiviisaana voisi Vesa Vihriälän tapaan pitää jopa palkkojen jäädytystä vuoden 2010 tasolle järkevänä vaihtoehtona, mutta se ei ollut todellinen vaihtoehto silloin kun palkkaratkaisuja oikeasti tehtiin. Kun valtiovarainministeriön synkistelevät virkamiehet lupailevat vajaan kahden prosentin tuottavuuskasvua, ei palkkojen jäädytys ole realismia eikä järkevää.

En kuitenkaan syytä valtiovarainministeriön ennustajia. Talouden ennustaminen on aidosti vaikeaa ja ikäviä yllätyksiä tulee aina.

Ylipäätään syyllisten etsiminen ei auta palauttamaan kadotettua kilpailukykyä eikä tuo yhtään uutta työpaikkaa. Elinkeinoelämän keskusliiton sääntömuutoksen takia palkanmuodostuksen instituutiota on nyt uudistettava, mutta ei kannata kasata epärealistisia odotuksia hajautetumman palkkaneuvottelun hyödyistä. Viime vuodet osoittivat, että luotettavaa kristallipalloa ei ole kenelläkään.

Ilkka Kaukoranta
SAK:n pääekonomisti
@ikaukora

POST A COMMENT

13 comments
Vesa Vihriälä comments
24.05.2017 14:42

Ilkka, olet epäilemättä oikeassa siinä, että talouskasvun ja työllisyyden kehitys arvioitiin Suomessa yleisesti liian optimistisesti 2010 ja 2011 ja että ennusteiden toteutuessa Suomen palkkakehitys olisi ollut vähemmän ongelmallinen kuin mitä se on ollut. Tämä ei kuitenkaan mielestäni muuta sitä tosiasiaa, että euroalueeseen kuuluvan Suomen työvoimakustannusten määräytymisen pitäisi olla toteutunutta joustavampaa, jos haluamme välttää työllisyyden suuria notkahduksia kun kohtaamme epäsymmetrisiä shokkeja. Pienenä ja sen vuoksi suurempia maita erikoistuneempana maana olemme alttiita tällaisille häiriöille. Tämä ei ole jälkiviisautta, vaan ongelma tunnistettiin ennen EMU-ratkaisua. Joidenkin mielestä (minä mukaan lukien) riski oli sen verran suuri, että Suomen olisi parempi odottaa ja katsoa, kuinka asiat kehittyvät ennen kuin Suomi liittyisi rahaliittoon. Silloinen hallitus kuitenkin asetti muut seikat etusijalle. Se myös luotti ”konsensushakuiseen yhteistyöperinteeseen eri työmarkkinajärjestöjen välillä, mikä lisää mahdollisuuksia reagoida nopeasti koko kansantaloutta kohtaaviin häiriöihin” (tiedonannon sanamuoto). Kolumnini laskelma siitä, miten palkkojen jäädytys 2010 tasolle olisi vaikuttanut kustannuskilpailukykyyn, ei ollut tarkoitettu miksikään ehdottomaksi politiikkasuositukseksi. Sen tavoite oli vain osoittaa, että jopa ilman nimellispalkkojen laskua, joka on kaikkialla vaikeaa ja myös harvinaista, voidaan muutamassa vuodessa päästä sellaiseen kustannuskilpailukykyvaikutukseen, joka vastaa tuntuvaa devalvaatiota. Suomen järjestelmä ei ole tällaiseen toistaiseksi kyennyt. Jos pidämme kiinni kerran päätetystä EMU-jäsenyydestä, kuten minusta on järkevää, en näe kunnollista vaihtoehtoa sille, että palkanmuodostus kehittyy tavalla tai toisella toteutunutta joustavammaksi. Fiskaalisia devalvaatioita, joissa työnantajien välillisiä työvoimakustannuksia siirretään veronmaksajien kannettavaksi, ei voida loputtomasti toteuttaa.

24.05.2017 14:42
Jukka Aakula comments
25.05.2017 09:23

"Jälkiviisaana voikin argumentoida 2010-luvun palkkapolitiikan epäonnistuneen, mutta jälkiviisaus onkin paljon helpompaa kuin reaaliaikainen päätöksenteko. Palkanmuodostuksen epäonnistumisen syy ei nähdäkseni ollut palkanmuodostuksen instituutioissa tai päätöksentekijöissä, vaan päättäjien käytössä olevassa informaatiossa. 2010-luvun huono talouskehitys tuli yllätyksenä kaikille päättäjille." Sama ilmiö oli Neuvostoliitossa. Informaatiota ei aina olllut tarpeeksi koko kansantalouden keskitettyyn suunnitteluun. Pitkään ajateltiin että vika ei ole instituutioissa - resurssien keskitetyssä jaossa - vaan informaation laadussa. Mutta lopulta nähtiin että ongelma ei ollut siinä että informaation laatu oli huono vaan siinä että asioista sovittiin keskitetysti. Markkinat luovat kyllä informaatiota hintajärjestelmän kautta jos markkinoiden annetaan toimia. Mutta se on aika toisenlaista informaation keräämistä kuin Neuvostoliiton tai keskitetyn palkkamallin tarvitsema informaation kerääminen. Joten vaikkka nostan hattua sinänsä tästä ulostulosta, eikö johtopäätös kuitenkin ole väärä.

25.05.2017 09:23
Jukka Aakula comments
25.05.2017 20:10

Jahas Liberassa sanottiin sama kuin minä aamulla: "Vika on instituutioissa, ei huonossa tiedossa. Väärän tiedon ongelma on kerta kaikkiaan sisäänrakennettu suomalaisiin työmarkkinainstituutiohin." http://www.libera.fi/blogi/sak-ja-miksi-suunnitelmatalous-ei-toimi-tyomarkkinoilla/

25.05.2017 20:10
Erkki Siponen comments
29.05.2017 07:08

Kun Suomi liittyi rahaliittoon,vuonna 2002 eikö siellä silloin ollut myös Ay- liike neuvottelupöydässä mukana ? Eikö silloin tehty selväksi sitä, mikä " miina " Eurossa oli ? Miinahan oli se, että kun siirryttiin Euroaikaan palkankorotukset olisi pitänyt suhteuttaa ns. euroaikaan. Niinhän ei tehty, vaan palkankorotukset maksettiin ns. Euromääräisinä. Periuaatteessa palkankorotukset olivat 6 kertaa liian suuret. Tämähän johti palkka ja hintakilpailuun joka johti talouden ylikuumenemiseen 2008. Itse huomasin sen 2008 kun inflaatio oli heinä- elokuussa 4,7 % ja euribor korot 5,5 %. Täömä kertoi vääjäämättä että talous pyöri ylikierroksilla. 2008 ei olisi ollut enää varaa minkäänlaisiin palkankorotuksiin. Ay- liike ei ole ottanut mitään vastuuta tästä, vaikka on aivan yksinkertaisesta asiasta kysymys. Kaiken lisäksi Tehy uhkasi Matti Vanhasen hallitusta yleislakolla 2008 Jyrki Kataisen lupauksen siivittämällä lupauksella sairaanhoitajille. Loppu on historiaa, joka on tulosta Ay- liike / Kataisen toiminnasta.

29.05.2017 07:08
Matti Muukkonen comments
31.05.2017 06:36

Oma maallikkonäkemykseni tapahtumien kulusta on hieman toinen, mutta senkin voi kyseenalaistaa. Vaalien 2003 alla käytiin omituinen jakovarakeskustelu, jonka yhteydessä valtion menot ryöpsähtivät melkoisesti. Tämä sama nousukauden huuma näkyi myös SS-keskustelussa, mutta sen sopimuksen ehdoton hyvä puoli oli se, että sopimus sidottiin ensi kertaa tuottavuuden kasvuun kun yritettiin palkankorotuksin hillitä palkkasumman kasvua, joka vääjäämättä oli edessä väestörakenteen muutoksesta johtuen. Samaan syssyyn sattui onneton sattuma eli finanssikriisi, johon valmiutta reagoida ei ollut. Toki tuollooinkin keynesiläinen talouspolitiikka oli sinänsä oikea, mutta kyllä silloin olisi pitänyt pystyä uudistamaan rakenteita, mutta sen sijaan lyötiinkin uusia kelpoisuusehtoja alalle kuin alalle sekä määriteltiin minimihenkilömääriä, jotka pysäyttävät työn tuottavuuden kasvun. Kun olisi pitänyt hoitaa uudistukset rakenteellisesti, päädyttiin lisäveroihin, jotka kuormittivat kulutuskykyä. Kertokaa nyt viisaammat, voisiko tässä olla mitään perää, kun yritetään löytää syitä, miksi mitäkin tapahtui.

31.05.2017 06:36
Cube comments
31.05.2017 08:12

Turha etsiä syyllisiä, mutta "Sari" löytyi kuitenkin, kun ei löytynyt peiliä omasta taskusta. Kyllä syylliset taloustilanteeseemme löytyvät näiden ahneiden ja tunnotyomien märkäkorvaisten "johtajien" leiristä, jotka eivät pelkästään kahmi itselleen kaikkea mahdollista ja ensin mahdottomaltakin tuntuvaa, kunnes runnovat keinot siihenkin, vaan myös johdattavat yrityksensä joko kansaiväliseen omistukseen tunnetuilla seurauksilla, ja/tai suoraan verokeinotteluun ja - kiertoon. Sen ohessa esiintyvät "maltillisina tolkun ihmisinä", tosin täysin läpikuultavan tyhjinä. Häpeä Kaukoranta ja SAK:n ja muiden tahojen harhaanjohtajat. Ei maistu taas tänään aamiainen, kun luettuani tämän hippokraatin aivopieruja tahtoo edellisen päivän eväät pyrkiä vastaan.

31.05.2017 08:12
Vihdoinkin! comments
31.05.2017 08:22

Ansiokas analyysi! Onnittelut! Maallikkona ja perus raksaäijänä tähän ei juurikaan ole lisättävää, on vain kysymys... Miksi Suomessa aloitettiin -90 luvulla laadun alasajo? Olin tuolloin vielä teollisuudessa ja pääsin/jouduin seuraamaan makaaberia operaatiota jossa varsin laajamittaisesti sisäänajettiin ajattelutapaa jonka mukaan "ylilaatua" piti välttää. Tuo ajattelutapa vaikutti olevan varsin laajalle levinnyt ja aiheutti kummastusta suorittavan portaan ns. ajattelevassa osassa... Nähdäkseni tuolloin kylvettiin siemen siihen ettemme 2010-luvulla ole kyenneet kilpailemaan edes laadulla, siis laajamittaisesti... eli 2010-luvulle tultaessa teollisuutemme valmisti ylihintaista ja alilaatuista tavaraa jolle ei luonnollisesti ollut ostajia... Se olisiko laadun korneana pitäminen sitten estänyt nykyistä tilannetta ? No, eräs metsäkonevalmistaja piti sinnikkäästi laadun korkeana ja tulostakin on tullut, muutama muukin valmistaja kieltäytyi laatu-alesta ja menekki ei ole ollut ongelma. Tosin muutamien poikkeustapauksien perusteella ei tietenkään voi isoja johtopäätöksiä tehdä...

31.05.2017 08:22
Eero Keskiväli comments
31.05.2017 10:08

Turha rypistellä kun on löysät housussa. Palkkojen jäädytys tietylle tasolle ja sen hyvä vaikutus on pelkkää populismia ja arvailua näin jälkikäteen. Apinakin pystyy parempaan (MOT). Työllisyys ja kasvu eivät parane palkkojen jäädytyksellä tai alentamisella, koska ollaan liiaksi riippuvaisia kotimarkkinoista. Suomen työllisyyttä, kilpailukykyä ja talouden kasvua tukevat toimet, joita on viime vuosikymmenenä myönnetty ja toteutettu ovat valuneet suoraan pörssiyhtiöiden osinkoihin. SE on sitä miltä se näyttää. Yrityksiin myönnetyt kehitys ja kehittämistuet ovat menneet Molokin kitaan ilman että työn tuottavuus olisi mitenkään saatu parenemaan eli näiden rahojen käyttö on valunut vääriin kohteisiin ilman valvontaa. Eläkemaksujen alennus, yritysverojen ale, eri valtion laitosten myöntämät vientituet, kehitystuet yms. kokonaisuutena yli 4 miljardia, ja tuloksena "ei mitään". Miten "Sari Sairanhoitajan" palkanalennus ja lomarahojen leikkaaminen tukee vientiyritysten menestystä, työllisyyden kasvua ja tuottavuuden kasvua yrityksissä? Siinä sulle selityksen paikka. Tuskin Sipilän päänkääntö kätilöiden painostuksesta oli se maata kaatanut temppu. Mediasirkusta Kepulaiselta pääministeriltä, joka luulee johtavansa Suomea kuin oy yritys ab:tä. Jos syyllisiä kaipaa niin kannattaa jokaisen katsoa peiliin ja miettiä seuraavan kerran kun menee äänestyskoppiin, että ketä äänestää.

31.05.2017 10:08
Eero Keskiväli comments
31.05.2017 10:15

Taas on menossa kansallisvarallisuuden uudelleenjako kuten muutamana viime vuosikymmenenä. Sote antaa mahdollisuuden jakaa verovaroja suoraan yksityisille ja sitä kautta myös veroparatiisiin. Sote mahdollistaa myös henkilöstön ostamisen ja myynnin ns. julkisten toimintojen yksityistämisten kiimasssa. Orjakauppaako? Seuraavaksi varmaan kerätyt eläkevarat (n. 195 mrd€) jäädytetään ja eläkkeitä pienennetään eikä niitä anneta taviksille kun eläkeaika koittaa. Vaan ne "sijoitukset" / "lainat" yrityksille annetaan anteeksi. Parasta olisi että eläkevarat jaettaisiin niinden maksajille jotta kyulutusjuhlat alkaisivat ja talous pirityisi.

31.05.2017 10:15
Bartolomeus comments
31.05.2017 12:58

Helvetin hienoa, että meiltä työntekijöiltäkin löytyy asiaamme ajavaa porukkaa. Kiky-kusetus, porvareiden nuoleskelua, valheita taloustilanteesta (kapitalismissa lama tarkoittaa jatkuvaa kasvua [absurdi ja maapallon sietokyvyn kannalta kestämätön ajatus] ja siinä sivussa kun Suomella menee niin pirun huonosti, jaetaan yhtiöissä ennätyssuuria osinkoja) ja nyt tämä. Ymmärrän sen, että osakeyhtiölain mukaan firmojen päätavoite on tuottaa mahdollisimman suurta voittoa osakkailleen, mutta millä logiikalla ammattiyhdistysliikkeen pitäisi varmistaa nuo rahat työntekijän selkänahasta repimällä? Kolmasosan leikkaus lomarahoihin samalla, kun veropakolainen saa pari milliä veronpalautusta? Olisiko aika putsata ay-liikkeen johto vähän vakuuttavamman näköiseksi?

31.05.2017 12:58
Ilkka Kaukoranta comments
31.05.2017 15:04

Kiitos kaikille kommenteista. Tämäkin keskustelu osoittaa, että palkkapolitiikka on herkkä aihe. Vaikeaa tasapainoilua mm. ostovoiman turvaamisen, oikeudenmukaisuuden ja työllisyyden välillä. Yhtä totuutta ei löydy. Selvennyksenä vielä, en tässä kirjoituksessa ottanut kantaa nykyiseen palkkatasoon enkä syksyn palkankorotuksiin. Blogin viesti oli kertoa siitä kehityksestä joka johti kilpailukykysopimukseen. Yksi blogin tarkoitus oli puolustaa tehtyjä keskitettyjä palkkasopimuksia ja sopimusjärjestelmää jälkiviisauteen perustuvaa kritiikkiä vastaan. Näen työehtosopimuksiin perustuvan sopimusjärjestelmän puolustamisen tärkeänä keinona varmistaa ettei ajauduta työssäkäyvien köyhien yhteiskuntaan.

31.05.2017 15:04
Erkki Siponen comments
31.05.2017 19:16

Lisäyksenä vielä edellä olevaan kommentointiini ja myös Ilkka Kaukorannan kannanottoihin voi vielä lisötä sen, ettei Ay - liikkeellä löydy kommentteja siihen mistä itse kirjoitin. Kataisen osuus Suomen julkisen talouden kestävyysvajeeseen on kiistaton. Niinkuin edellä kirjoitin Tehy Kataisen lupauksen siivittämänä uhkasi Matti Vanhasen hallitusta yleislakolla . Kataisen lupaus 500 Euroahan oli todellisuudessa 3000 markkaa, joka osoitti miten inflaatio oli 2000 luvun palkankorotusten takia laukannut. Kukaan ei käsittänyt todellisuutta. Euro hämäsi, sekä Ay- liikkeen, mutta myös politikkojen käsityksen rahan arvosta. Typeryyttä mikä typeryyttä !. Eikö tätä saisi Ilkka Kaukorannan mielestä sanmoa niinkuin asia on ? Kun sairaanhoitajat ajoivat palkankorotuksensa läpi, koko julkinen sektori lähti vaatimaan samanlaisia palkankorotuksia kuin sdairaanhoitajat saivat. Seuraavalla sopimuskierroksella myös yksityinen sektori lähti vaatimaan samanlaisia korotuksia kuin julkinen sektori sai. Edellä oleva kirjoitukseni perustuu faktaan Suomen talouden ns. taantumaan johtaneista syistä. Ammattiyhdistysliike ei voi kiistää vastuutaan. Lisäyksenä vielä voi mainita 2012 kun Jyrki Kataisesta tuli pääministeri hän otti kaverinsa Pekka Himasen selvittämään sitä misträ Suomen talousongelmat johtuvat. Sehän osoitti vain sen, ettei Katainen vielä 2012 käsittänyt mistä Suomen taloudessa on kysynys. Katainen maksoi Himasaelle selvityksestä 700 000 Euroa. Olen useita kertoja kirjoittanut ja vaatinut Kataista palauttamaan rahat Suomen valtiolle. Olen tämän vaatimuksen esittänyt myös valtionvatainministeri Petteri Orpolle.

31.05.2017 19:16
Veijo Esso comments
31.05.2017 20:32

Hyvä analyysi. Siis EK:n Mattila on oikeassa,

31.05.2017 20:32